Enää vajaa kolme viikkoa siihen hetkeen, kun nousen (toivottavasti oikeaan) koneeseen, joka kuljettaa minut ensimmäiselle matkalleni Afrikkaan. Tai, oikeastaan se ei ole ensimmäiseni, sillä olen käynyt kerran Egyptissä - tavallaan. Sain ensimmäisen kokemukseni tuosta eksoottisesta tarujen kehdosta ollessani vasta matkalla tähän maailmaan. Tämä matka on minulle monella tapaa erikoinen. Olen nimittäin matkannut ennenkin, niinkin kauas kuin Japaniin asti, mutta aina olen onnistunut välttymään asioiden hoitamiselta. Olen aina matkannut jonkin ryhmän mukana ja ainoa vastuuni on ollut hankkia tarvittava määrä rahaa ja pakata omat tavarani. Tällä kertaa olen menossa pidemmäksi aikaa kuin koskaan ennen ja joutunut hoitamaan kaiken. Ostamaan matkaliput, pitämään yhteyttä kohdemaahan, hankkimaan rokotteet, lääkkeet, tarvikkeet, viisumit, rikosrekisteriotteet ym.ym.ym.
Valmistaudumme suorittamaan kouluun kuuluvaa ulkomaan hajoittelua ja tarkootuksenani on viipyä Gambiassa, pienessä Afrikan "peräsuolessa" länsi-rannikolla kolmen kuukauden ajan. Jännitykset ovat alkaneet saapua aaltoina. Ensin vatsaa kipristää, sitten saan jälleen jonkin asian hoidettua ja sitten helpottaa jälleen. Vaikka tekemistä on ollut paljon, ja suuren osan ajasta en edes tiedä mitä minun pitäisi tehdä, olen nauttinut valtavasti tästä jaksosta. Tuntuu, että olisin kovinkin aikuinen hoitaessani itse järjestelyjä matkaani varten. Ehkä olen oikeastikin kasvanut inasen.
Pienet vastoinkäymiset ja "vahingot" ovat muuttuneet hetkessä hauskoiksi muistoiksi, joilla toivon, että koulumme opettajat jaksavat kannustaa tulevia opiskelijoita ja matkaan lähtijöitä olemaan huolehtimatta liiaksi. Ensinnäkin viisumin hankinta on ollut työn takana. Gambian konsulaattiin ei ole ollut netissä tällä hetkellä julkaisua toimivasta puhelinnumerosta, joten soitin suomen ulkoministeriöön. Sain langan päähän harvinaisen kiukkuisen naisen, joka totesi melko tylysti, etteivät he hoida maasta lähtevien asioita. Pitäisi soittaa lähimpään suurlähetystöön. Sellainen löytyi Lontoosta. Sieltä vastasi mukavampi nainen, mutta voimakas aksentti teki englannin kielestä hyvin haastavaa ymmärtää. Se ei ollut kuitenkaan oikea numero ja sain toisen. Selvisi, että sekään ei ollut oikea numero ja sain Suomeen numeron jonka kautta asian pitäisi selvitä. Ja sehän selvisi. Tuntui kuin viimeisestä suomenkielisestä asioinnistani olisi ollut viikkoja. Suorastaan ihastuin lempeään herrasmieheen, joka lupasi leppoisasti hoitaa homman palattuaan Amerikasta. Soitan hänelle ylihuomenna.
Rokotteiden kanssa oli myös hieman ongelmia, sillä mentyäni hakemaan terveyskeskukseen jäykkäkouristuksen ja polion boostereita, selvisi (pistosten jälkeen) että olin saanut jäykkäkouristuksen vasta pari vuotta sitten. Tunsin suurta myötätuntoa pelokasta terveydenhoitajaa kohtaan, joka varmaan pelkäsi, että syytän häntä hoitovirheestä. No, istuskelun ja tarkkailun seurauksena lähdin kotiin ja lupasin ilmoittaa jos tulee komplikaatioita. Ei mitään. (Eipähän tarvitse pelätä jäykkäkouristusta).
Vielä on paljon tekemistä. Toivotaan että saan kaiken tarvittavan kuntoon ennen lähtöpäivääni, 13.9. Kohti sadekauden valloittamaa Gambiaa!
