voluumia, VOLUUMIA!!!!

Afrikkaa ei ole tarkoitettu herkkäkuuloisille, hyväkuuloisille, normaalikuuloisille tai ylipäätään kenellekään joka ei tarvitse elektroniikkaa korvaansa kuullakseen asioita. Vietimme syntymäpäiviäni viime perjantaina ja ne olivat mahtavat juhlat! Pidimme pirskeet Cape Pointissa, suomalaisen tuttavuutemme ravintolassa nimeltä Rising Sun. Suunnittelimme suomalaisen ruokalistan, johon kuului pizzaa, kolme eri isoa salaattia, jokin jännä peruna kyhäelmä ja KARJALANPIIRAKOITA! (Ei ollu muuten mikään helppo homma kun täkäläiset ei tunne sanaa ruis, tarkoittaen että ruis-juttuja ei vaan ole). Kaikki ravintolan työntekijät oli panostanu mun kemuihin ihan hirveästi ja oli kuulemma ihan innoissaan niistä. Kun mentiin sinne niin ne oli laittanu paikan täyteen ilmapalloja, pieniä värikkäitä lippuja ja vilkkuvaloja. Joku työntekijä oli jopa käyny hakemassa mulle kukkia maljakkoon tosi ison kimpun - niin suloisia!
Kuitenkin tunnelmaa latisti jo aika alussa paikallinen tapa olla välittämättä aikatauluista. Kun olin kutsunut porukan paikalle klo 17, eli viideltä niin lukuunottamatta naapurimme tyttäriä (tai tytärtä ja sen serkkua), porukka lipui paikalle siinä varttia vaille seitsemän ja puoli kahdeksan välissä. ..että sillai...
No, sitten alettiin syömään! Meillä oli iso puffetti-pöytä, josta lapattiin ruokaa ja kun lautanen oli täynnä erilaisia salaatteja, pizzaa sekä karjalanpiirakoita, huomasimme Nellin kanssa toisen paikallisen tavan, joka ärsytti meitä suunnattomasti sillä hetkellä, mutta Nelli keksi loistavan analyysin myöhemmin siitä, mistä moinen saattoi oikeasti johtua. Jotkut vieraat nimittäin otti lautaselleen ihan sikana ruokaa, yhdelläkin oli jotain viisi isoa pizza-palaa ja kaikki jäi syömättä kun eihän ihminen voi jaksaa sellaista mättöä! No, sehän johti siihen että sikana ruokaa myös heitettiin roskiin! Siis haloo ihmiset! Lautaselle ei oteta sellasta vuorta jos ei kerran jaksa syödä siitä edes puolia!
Jännä juttu kuitenkin oli, että se saattoi johtua kokemuksen puutteesta: Nelli oivalsi, että koska täkäläisillä on tapana syödä aina valtavista vadeista, niin että koko perhe syö yhdeltä tai kahdelta lautaselta, voi olla että ne ei koskaan ole ottanut itse ruokaa omalle lautaselleen. Siis ihan oikeasti voi olla, että tämä oli ensimmäinen kerta joidenkin kolmikymppisten ihmisten elämässä, kun he joutuvat itse annostelemaan oman osuutensa ruoasta. Ajatella...

Tanssin huumaa, joka pisti kyllä kaduttamaan aika nopeasti... oikein kerjättiin sydänkohtausta nuorella iällä kun alettiin jamitella niin kovaa siinä kuumuudessa....

Synttärikakku oli iso! (ja piti näemmä saada kuuluttaja vierelle, että ihmiset varmasti tietää missä kohtaa tätä traditionaalista hetkeä mennään...) Oli muuten suloista: ravintolan väki oli harjoitellut "Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain" -laulun ja esitti sen mulle suomeksi ennen kuin pääsin kakkuun käsiksi!

Mutta kunnon bileet lähti käyntiin kun mikit vaihtoi omistajaa ja karaoke alkoi kaikua ympäriinsä. Ja meillä oli aika massiiviset kajarit kytkettynä, joten olen aika varma, että suomalaisturistien suosio alueella laski pakkasen puolelle tuon illan aikana...


Oli kyllä ihanat syntymäpäivät ja lahjojakin tuli siinä määrin, että eipähän tarvitse ostaa itselle mitään kotiin kuljetettavaa muistoksi...
Sitten toinen voluumiin liittyvä asia: olin jo alusta lähtien odottanu innolla Afrikkalaisiin seurakuntiin sukeltamista. Upeita gospel-kuoroja, rytmejä, ylistysmeininkiä ja iloista porukkaa hurraamassa Jumalalle kirkoissa. No, ensin käytiin Nellin kanssa katolisessa paikalliskirkossa ja oli ihan kiva kokemus, mutta vertailua on hyvä tehdä. Menimme siis viime sunnuntaina tien toiselle puolelle kodistamme, jossa kokoontui pabtisti-seurakunta ja johan alkoi muistuttaa enemmän hellari-meininkiä. Itse tykkäsin aika paljon, mutta en kyllä voi mennä joka viikonloppu asian vuoksi, johon olen törmännyt nyt niin monta kertaa, että korvat tinnittää jo pelkästä ajatuksesta: voluumi on ihan sika kovalla! Onhan se mahtavaa, että meno ja ylistys on railakasta ja täynnä intoa, mutta itseltä se vie vähän fiilistä jos korviin oikeasti sattuu (ja paljon). Ja rukoillessa pitää huutaa mikkiin niin peevelisti - luulisi, että Jumala kuulee vähemmälläkin. Mutta paikalliset kristityt on kyllä tosi huolehtivaista ja herttaista sakkia - tykkään valtavasti.

Tapasin tänään harkassa amerikkalaisen vaihto-opiskelijan, Chelsean, joka on IIIHANA!!! Tuntuu, että sai energiaa kauheasti tuuon tytön läsnäolosta - ihan kun olis ladannu akkuja ihan vaan höpöttelemällä sen kanssa niitä näitä. Toistaiseksi tässä on oleellisimmat viime aikojen tapahtumat. Viihdytän teirä vielä tähän loppuun esittelemällä siiamilaiset banaani-kaksoset!

Tadaa! Over and out. Ensi kertaan!