Lorvailua, sairastelua ja sukellus väkijojukkoon

Viime päivityksestä onkin taas vähän aikaa. Tähän mennessä on ehtinyt sekä tapahtua, että vaan olla rennompia päiviä välissä. Nyt ei ole satanut yli viikkoon - pisaraakaan. Ja se tekee tästä paikasta entistä kuumemman. Yleensä sellainen pitkä kunnon sade viilentää ilman joksikin aikaa ja silloin on melkein mukavaa, mutta nyt tätä yhtäjaksoista paahdetta on jatkunut käsittämättömän kauan. Toisaalta, meillä on ollut ihan sikahyvin sähköjä! Tänään ei ole ollut kuin yksi katkos ja sekään ei kestäny edes puolta tuntia. Eli elinolot vaan paranee ;) Kuitenkin, koska sadekautta eletään ja se on tärkeä osa tätä ympäröivää ekologista tasapainoa, niin laitan siitä alle yhden kuvan, kun niitä nyt tuli otettua. (mun kameralla ei ihan saa niin hyviä kuvia, että kaikki ois selkeää, mutta tossa vaiheessa maassa oli vettä joku 10-15 cm.)

 

Viime viikonloppu meni oikein kivasti. Löhöiltiin kotona pääsääntöisesti kun nyt oli sähköt ja toimiva tuuletin. Käytiin tosin moikkaamassa yhtä paikallista tuttavuutta, jonka nimi on Elkeli. Siinä on sellainen hauska puoli, että se yrittää puhua brittiaksentilla (mutta ei tee kauheen vakuuttavaa työtä sen kanssa). Mutta hauska sitä on kuunnella. Muuten se onkin aika ärsyttävä. Puhuu itseasiassa niin paljon, ettei muut saa suunvuoroa.
Silloin kun oltiin kotona, meillä oli aika leppoisaa. Pojat alkoi kokkaamaan ja niiltä jäi ylimääräisiä kasviksen osia, joten päätimme syöttää ne Miss Kikille. Naapurimme kertoivat, että sen meidän vuohen nimi on oikeasti Miss Kiki. (Vaikka kyllä me vielä välillä kutsutaan sitä Pipanaksi Nellin kaa). Se on vaan NIIIIIN söpö! Vaikka viime aikoina se on ollu aika agressiivinen: se on alkanut ottaa vauhtia ja tehdä kunnon pääpukkailuja Surajn ja Nellin jalkoihin. Eikös olekin IIIIhana! :

Tämän rennon viikonlopun lisäksi meillä on ollut kalenterissa harkkaa. Viime viikko oli aika mielenkiintoinen kahdesta syystä: Oltiin lastensuojeluyksikön alaisuudessa saamassa oppia ja siellä sai tosi hyvän kuvan siitä, millainen palvelujärjestelmä Gambiassa pelittää - no, se ihan oikeasti ei pelitä! Toinen syy mielenkiinnolle oli se, että Nelli oli sairas koko viikon. Sillä oli vaan flunssa ja taisin jopa mainita siitä jossain välissä, mutta se kesti! Keskiviikkona Nelli yritti tulla töihin, mutta tauti otti siitä vähän potkua ja sitten se tyttö olikin vuoteenpohjalla lauantaihin asti. Ei siinä muuten paljoa olisi ollut haittaavia tekijöitä, mutta kun mä jouduin painamaan yksin siellä harkkapaikassa ja aina kun odotin taksia, YKSIN, niin joku ällö äijä tuli ja "halusi olla mun hyvä ystäväni". Olin jossain välissä niin kypsä, että kuljin kaduilla kädet nyrkissä ja manailin "...seuraava saa potkun sinne minne päivä ei paista.. seuraava saa elämänsä pahoinpitelyn.." Kävin jo rajallani kun yksi äijä ohitti minut viime perjantaina ruuhkassa ja heitti jotain "sweet leidi" -juttua ja yritti lääppiä! Jos ihmismassa ei olisi työntäny mua niin nopeasti kauemmas olisin varmaan räjähtäny! Suunnittelin jopa sellaisen kunnon kohtauksen, jossa alan raivota ja luetella millaiset koskemattomuuteen liittyvät oikeudet omistan ja etten välitä millainen kultturiperimä sillä äijällä on - sen on paras pyytää anteeksi sillä sekunnilla! Ja jos se ikinä enää yrittää samaa ja saan selville niin hakkaan sen niin pahasti, että sen lapsenpapsetkin syntyy mustelmilla! Löysin muuten paikallisen postitoimiston tuolla samaisella kävelyllä.

Harkkapaikallakin mulla tuli ongelmia kun yksi työntekijä lähti tauolla esittelemään mulle paikallista aluetta ja sen rakennuksia ja kun istuttiin puhumassa Gambian tilanteesta ja koulutuksesta niin kappas! Ihan puskan takaa tulikin rakkaudentunnustus! Voi peruna! Siinä mä yritin kiristää leukaperiä ymmärtävään hymyyn ja mietin miten hoitaisin tilanteen ihmisen kanssa, jonka näen melkein joka päivä seuraavan kymmenen viikon ajan. Pitenevän hiljaisuuden aikana vain yksi sana tuli mieleeni: "Awkward!..."
Mä oon niin kypsä kaikkiin miehiin täällä! Hitsi, siitä me ollaan Nellin kanssa vaahdottu, miten on tosi rasittavaa olla koko ajan varpaillaan kun melkein kaikilla miehillä, jotka tapaa on jokin taka-ajatus, että tämä keskustelu johtaa alttarille! Ja nyt siitä on seurannut se, että mä oon vaan ihan sika törkeästi käyttäytyvä kaikkien "uusien juttukavereiden" kanssa. Vaikka on täällä kyllä joitain miespuolisia tyyppejä, jotka on oikeesti tosi mukavia, eikä yritä mitään ylimääräistä. Tästä voisin antaa tosi mielenkiintoisen esimerkin, nimittäin viime viikolla, torstaina, kävin Surajn kanssa kävelemässä ja törmättiin paikallisella rannalla vapaaehtoistyötä tekevään porukkaan, jonka päämaja oli siinä vanhojen renkaiden ympäröimänä hiekalla. Niillä oli menossa jokin Palmu-projekti, jossa ne kasvattaa palmuja siinä rannalla - se kestää jonkin viisi vuotta tai jotain. Osa on tullu maaseudulta ja ne yrittää myydä turistiaikana kookospähkinöitä, että ne sais kerättyä rahaa riisiin itselleen ja lähetettäväksi koteihinsa. Ne jopa tunsi viime vuoden Diakin tytöt jotka teki vastaavan harjoittelun täällä. Nämä tyypit oli oikeesti tosi reiluja ja mukavia jätkiä. Ja Surajn kanssa analysoitiin sitä, miten niillä ei leo paljoa mitään ja ne on silti onnellisia. Alla on kuva tämän porukan keittiöstä.

Tää maa on oikeasti avannut ymmärtämään sitä, mitä tarkoittaa "kehitysmaa". Olen tahallani yrittänyt pysytellä kaukana turistipaikoista ja kalliista ravintoloista ym. ja katsellut millaista elämä ihan oikeasti täällä on. Se ei ole ruusuista. Sosiaaliasioiden hoitoyksikkö, jossa suoritamme harjoitteluamme on myös avannut enemmän ymmärrystä tämän maan ongelmista ja haasteista. Ja oikeastaan vielä enemmän ne asiat, joita ei sanota ääneen hyppää silmille tuolla harkassa. Ei ole kunnon asiakirjoja mistään, ei ole järjestelmiä eikä järjestystä. Eikä sitä suurinta vaikuttajaa: rahaa. Suomen järjestelmä kyllä loistaa tähän paikalliseen verrattuna. Meillä on hyvä rahan kierto, sillä meidän ei tarvitse maksaa enää erikseen peruspalveluista ja oikeuksista kuten koulusta tai sairaalahoidosta. Mutta täällä raha loppuu kesken ja sairaalatkin on niin huonoja, että mä en kyllä edes halua tulla hoidetuksi niissä. Tämä maa vaatii ihan tajuttomasti tukea ja aktiivista asennetta - halua kehittyä. Yksi työntekijä, jonka kanssa työskennellään tämä viikko, Pierre, on hiffannut miten homman kuuluisi pelata. Tilastointi! Kaiken tilastointi on yksi kehityksen avain ja me kannustetaan Nellin kanssa Pierreä siinä sen tilastointiurakassa, jonka se esitteli meille tänään. Mutta tästä asiasta mulla riittäisi niin paljon tekstiä, että taidan jättää jotain harkkaraporttiinkin. Tässä vielä iloinen kuva musta, Harista, Surajsta ja uusista kaveresitamme palmu-projektissa. "Mikä ei tapa, se vahvistaa."