Vähän aktiivisuutta niin kyllä ehtii!

Taas on kulunut aika kauan viime päivityksestä, eli jälleen tulee paljon tekstiä kerralla. (huokaukset kantautuvat Suomesta Gambiaan asti...)
No, tämä oli ainakin aktiivinen viikko! Meillä on ollu tänään vähän kireät tunnelmat sillä ensimmäistä kertaa "the smiling coast" on ollut melko aggressiivinen länsimaalaisia kohtaan. Kolme tyyppiä on tänään suuttunut meille ja niistä kaksi nosti vielä kunnon metelin kiroillen monin eri sanoin - ja vaan siksi, että me ei haluttu maksaa turhasta! No, onneksi muuten on ollu tosi hyvä viikko.

Sain satikutia veljeltäni siitä, että musta on tullut aggressiivinen täällä Afrikassa. Ja olen varmaan purkanut sen verran paljon ärsytysjuttuja tänne, että saattaa oikeasti vaikuttaa siltä, että pinnani olisi kyhentynyt entisestään. Mutta korjataan asia kuluneen viikon tiedoilla: meillä oli nimittäin mahtava viikko! Oltiin adoptioasioista huolehtivalla osastolla tämä viikko Pierren kanssa js oli kivaa. Opittiin ihan älyttömästi tämän maan jutuista. Ja annamme ison käden Pierrelle, joka on ollut ensimmäinen paikallinen, joka oikeesti kuuntelee, keskustelee ja ajattelee kehitykselle tärkeitä asioita. Voitaisiin olla vielä vaikka toinen viikko, mutta koska noudatamme sovittua aikataulua niin suuntaamme huomenna (maanantaina) ortopediselle osastolle, jossa tehdään irtoraajoja ja liikkumista helpottavia asioita kuten pyörätuoleja ym.
Keskiviikkona emme menneet töihin sillä saimme kutsun nimenantoseremoniaan. Pojilla kesti taas kauan laittautua joten olimme puolisentuntia myöhässä ja missasimme itse nimenannon, mutta tutustuimme perheeseen, ruokailimme, juttelimme, hoidimme pientä vaavia ja opimme afrikkalaista perheen arkea. Lähdimme myös hieman aikaisemmin pois, sillä edellisiltaiset työkaverin synttärijuhlat oli vähän vieneet mehuja multa ja Nelliltä.

Siinä makaa pieni (ja ryppyinen) vaavi, jolla on ikää viisi päivää.
Torstaina päästiin osallistumaan "ison luokan" palaveriin, jossa oli läsnä Gambian isoja kihoja puhumassa toiminnasta, mitä tehdään liittyen perheväkivallan uhreihin ja heidän toimintaansa. Itse palaveri oli aika sekava, mutta opetti tosi hyvin, miten täkäläiset hoitaa homman kotiin - hitaasti ja vähän ehkä asian vierestä. Itse kokouksella taisi olla kolme pj:tä, enkä kyllä ole varma oliko joku niistä virallinen? Esityslistaa ei ollut ja siellä keskityttiin välillä vähän epäolennaisiin asioihin, ainakin meidän tyttöjen mielestä. Mutta huone oli ihanan viileä ja me saatiin ilmaiset lounaat! Nam!
Perjantai oli vain puolikas päivä, niin kuin se on täällä aina. Me lähdettiin hyvissä ajoin ja ostettiin Nellin kanssa isot, täytetyt leivät, jotka tehtiin sen nimiseen leipään kuin "tapalapa". Oli tosi hyvää. Nelli otti keitetty-muna sisällön ja mä paistetun, majoneesia, ketsuppia ja joitain muita mausteita. Mä painoin mieleen meidän myyjän nimen (Harisatu) ja me tehdään siitä meidän välipalaleidi. Viikon päästä voidaan vaan marssia tiskille ja tilata "se tavallinen". ;)
No, eväidenoston jälkeen lähdimme Banjulin ulkopuoliseen maailmaan ja otimme lautan Basseen. Kesti sellainen puolisen tuntia mennä Gambian pääjoen yli toiselle puolelle. Suraj äkkäsi että lautan kapteeni onkin meidän naapuri (tai melkein ainakin) joka teettelee meidän talon edessä joka päivä. Päästiin matkaamaan komeasti yleisöltä kielletyssä kapteenin kopissa (no, ei se koppi kovin komea ollut, mutta Suraj jopa ohjasi lauttaa hetken). Barrassa käytiin sellaisessa vanhassa linnoituksessa, jossa meille annettiin kierros jonka aikana tutustuttiin maan historiaan englannin vallan aikana. Oli aika hienoa.tutustua tuohon vanhaan linnotukseen. Nähtiin jopa ladattu kanuuna joka ei koskaan ole lauennut. Siellä se vain odottaa viatonta kameramietä asettumaan eteensä ja... Itse asiassa koko linnoitus kuuluu UNESCON maailman perintökohteisiin.

Ai niin! Siellä oli myös sellainen torni (en kyllä muista mihin tarkoitukseen) mutta olen ensimmäinen "turisti" ikinä, joka on kiivennyt ylös asti. Yllä oleva kuva on tornista ja siinä näkyy osa linnoituksesta. Siellä oli myös sellainen huone, minne monet on kaivertaneet terveisiä seiniin vuosien varrella. Pitihän sitä itsekin kirjoittaa ja kun mielikuvitus petti niin käytin ne tavalliset: oma nimi ja päivämäärä sekä "Finland rules".

Lauantai oli kiva päivä kaikille muille paitsi korvillemme. Me tytöt seikkailtiin silloin kahdestaan. Oltiin koulujen välisessä draamakilpailussa, jossa eri koulut kisaa keskenään ja draamojen aiheet on opettavia pätkiä aiheesta HIV ja AIDS. Saatiin hienot T-paidatkin joten kaikki luuli, että kuuluttiin järjestäjä porukkaan. Meidän kaveri Abie oli juontajana/järjestäjänä tapahtumassa. Matka kesti aika kauan tosin. Ensin vartti kävelyä ja sitten taksi, jolla kesti 45 minuuttia päästä Brikamaan. Korvia huumaava musiikki kertoi minnepäin pitäisi kulkea ja seuraamalla sitä, löysimmekin Abien. Meidät laitettiin juhlallisesti istumaan "varatuille paikoille" ja ollaan vieläkin aika varmoja, että ne ei olis ollu meitä varten. Mutta esitykset oli hienoja ja oli mukava käydä siellä. Ainoa huono puoli oli tosiaan se, että paikallisilla ei ole oikein kunnon väälineitä eikä taitoa käyttää niitä: musiikki ja mikki oli niin kovalla, että meille molemmille tuli päänsärky volyymin tasosta. Se oli ihan liian kovalla, eikä kukaan muu ajatellut iin kuin me kaksi, joten asialle ei tehty mitään. Mikki särki ihan sikana, joten puheesta ei meinannu saada selvää. Kuulolle tosi tuskallinen kokemus, mutta ollaan silti iloisia, että mentiin.

Sitten vielä viikon kohokohta eli tämä päivä (sunnuntai). Kävimme tänään Paikan suositulla nähtävyysalueella, krokotiilialtaalla! Olen pahoillani, sillä tiedän, että isä ei innostu siitä, mitä aion kertoa, mutta pääsimme silittämään krokotiileja! Meillä oli opas, joka ensin kierrätti meitä museossa, kertoen paikallisesta kulttuurista ja vanhoista uskomuksista ja sitten suuntasimme altaalle jossa asuu tällä hetkellä yli sata krokotiilia. Oppaamme houkutteli niistä muutaman ulos altaasta parin kalan avulla ja selosti, että naaraat (kookkaammat ja tummat) ovat niitä, joihin ei tule koskea eikä kannata edes mennä kovin lähelle. Urokset oli vaaleampia ja vähän pienempiä ja kun rauhallisesti asetui viereen ja asetti käden "pyrstölle" niin oli kyllä jännä fiilis. Vaikka opas oli luottavaisin mielin, niin me kyllä Nellin kanssa pakitettiin suosiolla jos kolu niistä lähti tallustaan kohti. Ja hitsi ne on nopeita! Pari teki pieniä syöksyjä kohti kaloja tai toisiaan ja en ole varma ehtisikö sitä juosta alta pois. Ostettiin tuliaisiksi kaulakorut joissa roikkuu krokotiilin hammas.

Lepyttääkseni järkyttynyttä isääni kotosuomessa, laitan alle kuvan hänen omasta suosikkilinnustaan, joita satuttiin näkemään tuossa samassa puistossa. Nimittäin kuningaskalastajia lenteli siellä täällä ja Nellin kameralla sai tallennettua aika hyviä otoksia. ;)

Kun olimme saaneet kuvia, kokemuksia ja kunnon adrenaliinipiikin, niin lähdimme tallustamaan kohti Cape point -turistialuetta. Siellä on aika paljon hotelleja ja ravintoloita ja pistaysyimmekin yhteen, jossa liehui ulkopuolella Suomen lippu. Lun istuimme alas, niin siihen tallusti länsimaalainen joka totesi reilulla suomen kielellä, että hemmetti, tehän taidatte olla samasta maasta kuin hän. Tyypin nimi oli Jouni Savolainen ja mitä enemmän juteltiin, sitä paremmin tultiin juttuun. Jouni on tehny Suomessa lastensuojelutyötä monta vuotta ja nyt omistaa puolet ravintolasta, jossa istuttiin. Sen ravintolan yksi valttikortti on, että ne tarjoaa mahdollisimman monelle nuorelle harjoittelupaikan, koska Gambiassa sellaisen saaminen on kiven takana. En yhtään tiedä kuinka kauan istuttiin, mutta luvattiin tulla uudestaan. Puhuttiin jopa, että voisin järjestää synttärijuhlani siellä Jounin ravintolassa. Oltiin ihan täpinöissä Nellin kanssa tosi pitkään! Oli ihana puhua uudelle kasvolle omaa äidinkieltään ja tulla ymmärretyksi. Jouni oli muutenkin hyvä tyyppi.
Nyt on jäljellä enää iltapuuhat ja sitten nukkumaan ja odottamaan huomista työpäivää irtoraajojen parissa.