Totuus on tarua ihmeellisempää ...tai karumpaa

Tänään oli vaihteleva päivä. Seikkailin vähän Banjulissa ja sain hankittua työtoverini opastuksella itselleni ja Nellille opiskelijaleiman, joka oikeuttaa olemiseen Gambiassa joulukuun loppuun asti. Meillä oli siis vähän haasteita kun tälle tultuamme, meille infottiin ystävällisesti, että joudumme 28 päivän välein hakemaan lentokentältä uuden leiman ja jokainen uusi leima maksaa 500 dalasia. Ei se oikeasti ole kuin joku 14 euroa, mutta paikallisilla mittapuilla se on ihan sikana. Siksi puhuin vain itsestäni, kun Nelli on tullut kipeäksi pari päivää sitten. Ensin epäiltiin jotain paikallista pöpöä tai vaikka sitä malariaa, mutta ei Nellillä ole oikein ollut riittävästi kuumetta sellaiseen. Eli tulimme lopputulokseen, että sillä on krooninen syysflunssa. Nyt se on alkanut voimaan jo paremmin ja aamulla katsotaan tulisiko se harkkaan. Olen siis joutunut kulkemaan yksikseni pari päivää, mutta ei se oikeastaan haittaa. Siitä on ollut itse asiassa hieman hyötyä, sillä paikalliset ei pidä vaaleaihoista naista niin helposti tyhmänä turistina jos hän kulkee yksikseen. Olen saanut olla aika rauhassa.

Ehkä olisi aika kertoa jotain todellisesta Gambiasta. Olen ajatellut jo tosi pitkään, että en halua leikkiä mitään turistia täälläoloaikanani. No, eihän turistinähtävyyksistä ja hoteliien ravintoloista tarvitse kokonaan kieltäytyä, mutta halusin nähdä sen todellisen Gambian tullessani tänne ja nyt olen alkanut todella nähdä sitä. Ja se on karu. Kun lämpötila nousee 35 asteeseen niin maassa pitkään muhineet ulosteet antavat jokaisen tietää olemassaolostaan. Välillä haisee niin kova sonta, että mii ei auta kuin pidättää hengitystä. Muuten alkaa yökkiä.

Kyselin ihmisiltä eilen koko päivän, saanko ottaa kuvan tästä ja tästä. Ja aika moni antoi ottaa kuvia, vaikka täkäläisen uskomuksen mukaan "kamera voi varastaa sielun". Maassa on valtavasti roskaa kaikkialla. Olin miettinyt muutamaan otteeseen, minne se kaikki määrä roskaa voi mennä ja se selvisi eilen: se poltetaan. Ihmiset haravoivat tienvarsilta roskaa ja polttavat ne. Kaikki metallikannuista paperikääreisiin palaa sinisellä savuverholla.

Halusin julkaista lisää kuvia, mutta täkäläinen netti on niin hidas, että yhden lataamiseen menee elinikä. Eli pahoittelen, mutta joudutte käyttämään enemmän mielikuvitusta kuin olin alunperin tarkoittanut. Katukuvasta en kerro tällä kertaa paljoa. Varmasti monessa muussakin maassa on karun näköistä ja ahtaassa väentungoksessa ihmettelee, miten on mahdollista olla sairastumatta syötyään koko päivän auringon paisteessa maanneita meloninpalasia ja ihmisten jalkapohjilla mukavasti pehmennettyjä pähkinöitä. Puhumattakaan kivileivistä tai hiilimaissista. (leivissä siis on höyheniä ja kiviä sisällä, joskus muitakin yllätyksiä ja maissit on ihan mustia, kun ne paistetaan tökkäämällä suoraan sinne hiilikasaan.) Mutta kyllä on ollut silmiä avaava kokemus tähän mennessä.

Tällä hetkellä väsyttää ihan sikana, joten en taida kertoilla tämän enempää, mutta sen verran vielä sanon, että taidan saavuttaa oman kulttuurishokkini näinä päivinä. Tapasin tänään sveitsiläisen vaihto-opiskelijan, joka jaksoi mukavasti kuunnella minua ja kertoi, että täytyy osata vetää lonkkaa ja käyttää aikaa mukavasti jos näyttää siltä, että kulttuurishokki on iskemässä. Täkäläiset kuulemma ymmärtää jos haluaa pitää vähän omaa lomaa. Kulttuurishokkini alkoi antaa ensioireita kun minut laitettiin tekemään asiakaspalvelutyötä ilman kunnon tietoa asiakkaan tilanteesta, mahdollisuuksista ja miten hemmetissä voi keskustella jatkotoimenpiteistä kun ei tunne koko kulttuuria kunnolla, saatika sosiaalityön eri mahdollisuuksia!? Vaikka tänään tapahtui paljon hyviä juttuja, tuntuu kuitenkin siltä, että päällimmäinen tunne on arsytys. Hiton idiootit, jotka ei tajua mikä on opiskelijan ja työntekijän ero vaikka sen tavaisi niiden otsaan....