Kuoleman kourissa, mutta vielä optimisti

Istun tällä hetkellä Gambiassa, Kotussa, Sunset Beach -nimisessä hotellissa. (jota voin muuten suositella kaikille Afrikkaan aikoville. Supersaverin kautta saatiin vielä tosi halvalla majoitus sekä aamiainen). Kävimme syömässä matkakumppanini, Nellin, kanssa pari tuntia sitten ja ruoka oli hyvää. Siellä oli iso pöytä, jossa tarjoiltiin vaikka mitä ja tosi mukava vanhempi herra selitti ja jutteli, että tiedetään mitä missäkin on. Se jopa paistoi meille aamiaisletut siinä silmien alla. Eli nyt maailma hymyilee ja on turvallinen sekä puhdas olo. Ei tämä mikään viiden tähden hotelli ole, ei edes kolmen, mutta löytyy juokseva vesi, kunnon vessanpönttö, nettiyhteys, oikeanlaiset pistokkeet ja ilmastointilaite. (joka tuntuu vähän hiipuneen - ehkä se ei kestä liikaa yhtämittaista päälläoloa.)

Päivä Barceloonassa meni hyvin. Lentokoneessa ei oikein pystynyt nukkumaan niin Nelli heittäytyi lentokentällä lattialle ja minä hieman aikuisempana käperryin selkäkramppeja aiheuttavaan asentoon penkille nojaten käsinojaan. Barceloona itsessään ei ollut kummoinen. Ihan jees mesta, jossa oli sikana pikku krääsää myyviä kojuja ja kerjälläisiä.Se oli hieno kokemus, kun käytiin isolla markettialueella, missä oli aseteltu esille valtavat määrät hedelmiä, vihanneksia, karkkeja, kalaa, äyriäisiä ja lihaa. Niitä roikkui katosta ja oli pinottuna limittäin laatikoissa, pöydillä ja hyllyillä. Iloinen óla aloitti hyvän ja ystävällisen kaupankäyynin, mutta ainakin itselleni kävi niin, että englanninkielen hypättyä peliin, palvelun innokkuus laski pakkasen puolelle. No, sainpahan ainakin syötyä sellaista turepuristettua hedelmäjuomaa jossa oli kiwiä ja ananasta.
Katseltiin nähtävyyksiä kuten Gaudin suunnittelemia rakennuksia, jotka muistutti ihan satukirjojen karkista tehtyjä taloja. Ruokapaikkoja oli itseasiassa tosi vaikea löytää, sillä pieniä katuja, joiden varrella ne sijeitsee oli varmaan miljoonia ja niitä kun tuli ravattua nälkäisenä edestakaisin, meinasi välillä huumorintaju loppua kesken. Mutta vain meinasi. Se päivä sujui tosi mukavasti ja sitten noustiin jatkolennolle.

Kone laskeutui Gambiaan ihan oikeaan aikaan, puoli yksitoista paikallista aikaa. Oli hauska verrata laskeutuvasta koneesta näiden kahden paikan energiakulutuksen tasoa, kun Barceloona hohti pimeässä aamuyössä kuin kultainen meri, kun taas Banjulissa lentäjä joutui varmaan luottamaan osittain tuuriin, että löysi oikean laskeutumispaikan. Vähän alkoi jännittää siinä vaiheessa, kun tultiin ulos koneesta. Tyyppejä kulki kentällä taskulamput ojossa ja meidän koneen edellä ajo sellainen tavallinen henkilöauto, joka väläytteli kaikkia valoja koko ajan, että pilotti osaa seurata sitä. Tämä oli aika varmasti varokeino, että ei ajettu lentokoneella heinikkoon. Bussi, joka kuljetti meidät koneelta terminaaliin oli ihan täynnä tummia ihmisiä lukuunottamatta paria espanjalaista pariskuntaa ja yhtä suomalaista naista, josta saattoi arvata, millaisella lomalla hän oli.

Terminaalissa homma kulki aika kivasti. Kukaan ei käynyt kimppuun ja kun mentiin jonottamaan passintarkastukseen kaikki kävi kivasti (vaikka se tarkastaja alkokin kysellä "missä se voisi vielä tavata meitä tän meidän matkan aikana"). No, vaikka meillä ei ollu ketään vastassa kun ei oltu ehditty tilata etukäteen kuljetusta ja ajateltiin vaan ottaa tyynesti taksi, kävikin sellainen yllätys, että paikallinen poliisi tuli juttelemaan kun odotettiin laukkuja koneesta. Kun se sai kuulla, että ollaan ekaa kertaa maassa, eikä kukaan ole vastassa se tuli meidän kanssa kaikki terminaalin vaiheet siinä ihan mukana ja selitti mitä nyt tapahtuu ja mitä nyt tapahtuu. Ja kun me kiitettiin avusta ja oltiin jo lähdössä se sano, että se hankkii meille taksin. Ai niin, unohdin sanoa, että siinä seistessä ja jutellessa selvisi, että se osasi ruotisia. Sitä haastettiin siinä vähän ja häpeäkseni myönnän, että oma kielitaito loppu ennen sitä aijää.
No, kun mentiin ulos sen saattamana niin siihen ilmesty toinen tyyppi, jolla oli sama nimi ja hieno, ykstyinen auto, johon meini meidän kamat ja me perässä. Sitten se poliisikin nousi siihen autoon ja oli ihan että, mä tuun saattamaan teidät perille asti, ei hätää. Oli ihan sika epäilyttävää! Mutta kun se kerran oli pyöriny jonkin näköisessä virka-asussa siellä terminaalissa niin kai me siihen voidaan luottaa (ainakin yhtä paljon kun kehen muuhuin tahansa outoon taksikuskiin). No, siinä me oltiin ja llähdettiin ajamaan yön pimeyteen. Ja hitsi se kesti. Ja mitä kauemmin istuttiin autossa ja juteltiin niiden kahden kanssa, sitä enemmän tuli sellanen olo, että idiootti! Ne tappaa meidät! Mäkin mietin koko ajan että miten pääsen ulos ja mitä kaikkea teen jos tilanne alkaa riistäytyä käsistä. Sitten tuli sellaisia pieniä juttuja, mitkä vaan teki olon entistä hermostuneemmaksi. Välillä pysähdyttiin juttelemaan joillekin tyypeille, jotka seiso tienvieressä ja "kaikki oli jotain virkavaltaa" tai jotain. Sitten eksyttiin ja lopulta ajettiin väärälle hotellille. Sitten kun lähdettiin siellä niin sen toisen äijän piti käydä pissalla ja pysäytettiin tien sivuun. Se ei meinannu päästä ulos ja kuski sano, että sillä on lapsilukko päällä. TZIN TZIN!!!! Ei hyvä!! No, kun se tuli takaisin sieltä puskasta me ei saatu autoa käyntiin. Muistelin kauhuissani miten olin lukenut oppaasta eri huijarikeinoja ja tää oli yksi niistä! Ne esittää että auto ei käynnistykään tai siihen tulee jokin vika ja sitten kun ollaan parkissa niin uhrien ruumiit ei löydy viikkoihin Afrikan metsistä - jos ikinä! Mutta sitten se teki jotain konepellin alla ja homma toimi. Kun oltiin ajeltu tunnin verran yhteensä päästiin sinne oikealle hotellille ja saatiin molempien apulaistemme yhteystiedot ja aina voidaan kuulemma soittaa. Me muututtiin Nellin kaa tosi unisiksi kun hermot laukes ja tajuttiin että ne ei ollu huijareita ja me selvittiin hengissä! Sitten mentiin huoneeseen ja nukuttiin makesti koko yö. Vaikka juteltiin vielä jälkipaniikkia pois - mutta toisaalta, mitä siinä tilanteessa olis voinu tehdä kun vaan odottaa ja katsoa miten käy ja yrittää olla varuillaan?

Aamulla käytiin ihaileen aaltoja aamiaisella ja nyt mennään katteleen paikkoja. Tässä on vielä reilu puoli tuntia ennen kuin sen Haddyn kuski tulee tänne. Tosin aamulla saatiin aikaiseksi uusi dilemma. Suomalaiset on näemmä alkaneet kartuttaa tiettyä mainetta täällä Gambiassa ja me ei enää tiedetä uskalletaanko sanoa mistä ollaan ilman, että kaikki kuvittelee meidänkin olevan jollain seksilomalla.... no näihin kuviin ja tunnelmiin. Ajattelen Suomea ja kaikkia kavereita siellä aina jollain tasolla. Kyllä tästä tulee varmasti hyvä harjoittelu.