tanssia, traditioita ja huijareita

Eilen olimme Abien syntymäpäiväjuhlilla. Menimme sinne itsevarmana, mutta lopulta eksyimme vähän ja tulimme perille myöhässä. Sitten selvisi, että olisi ollut vielä varaa tulla vaikka monta tuntia myöhemminkin. Olimme kaikki talon etupihalla ja istuimme tuoleilla kuin kanat orrella ja odottelimme, että juhlakalu saapuu. Itse asiassa he olivat järjestäneet kahdet juhlat, sillä ensin juhlittiin jotain lasten kutsuja ja paikalla oli sikana muksuja. Sitten kun ne olivat lopulta ohi, odotettiin jälleen. Suraj kertoi, että Intiassa on vastaavanlainen traditio, missä kutsuvieraat odottavat juhlakalua tehden kunniakujan. Se oli ihan hauskaa, vaikka jouduimmekin lähtemään muita aikaisemmin. Olimme hakeneet edellisenä yönä pojat ja valvoneet aamuneljään, joten kaikki oli aika väsyneitä jo kymmenen aikaan illalla. Ja en ole nyt varma oliko noiden juhlien idea yleinen tapa Afrikassa, että juhlat aloitetaan päivää ennen oikeaa syntymäpäivää ja ne kestävät niin kauan, että päivänsankari itseasiassa saavuttaa oikean syntymäpäivänsä. Mutta me levitimme diakkilaisten hyvää mainetta ja tanssimme kuin hullut. Luulin, että täkäläiset olisivat koviakin tanssijoita, mutta meno oli vähän niinkuin jossain suomalaisessa nuortenillassa. Pari kokenutta (isosta) antaa palaa ja pelleilee musiikin tahtiin ja muut istuu seinää vasten ja mulkoilee. Silti, emme usko rikkoneemme mitään sovinnaisuussääntöä, sillä aikuiset nauroivat já hurrasivat meille ja Haddy, Abien äiti toi meille jopa välkkyvän diskovalon luomaan tunnelmaa. Siellä Afrikan yön pimeydessä me sitten jammasimme ja ihan hirveä ääni huusi taustalla, kuin jokin mutanttieläin olisi julistanut hyökkäystilan. Saimme kuulla, että ne olivat sammakoita. Sammakoita! (En kyllä haluaisi uida siinä lammessa...)

Tänään Abie tuli käymään luonamme ja matkasimme jälleen Westfieldiin shoppailemaan pojille nettiä ja hankkimaan ruokatarvikkeita. Ostoksia tulikin tehtyä niin paljon, että meidän piti ottaa kaksi taksia kaupan ovelta omalle ovellemme. Minä ja Nelli oltiin jo luottavaisia, että osattaisiin mennä kotiin, joten otimme toisen taksin ja meillä oli ruoat takakontissa, kun muu poppoo hyppäsi toiseen taksiin ja kaasuttivat kohti kotia. Meidän oli tarkoitus seurata heitä, mutta auto ei startannutkaan! Istuimme siinä kaupan edessä taksissa vaikka kuinka kauan ja naureskelimme tilanteelle Nellin kanssa, mutta kun taksikuski luovutti ja haki joukon poikia työntämään autoa, aloimme tosissaan nauramaan. Pojat työnsivät meitä varmaan 50 metriä ja kun olimme päässeet tielle, eikä auto ollut vieläkään käynnissä, nauroimme että ne varmaan työntää meidät kotiovelle asti. No, sitten se auto saatiin käyntiin ja matka sujui hyvin.
Abie kokkasi meille perinteistä afrikkalaista ruokaa, jossa oli paistettua sipulia, kanaa ja perunoita ja kylkiäisenä couscousta. Oli tosi hyvää. Siinä kohtaa tuli hieman haasteita, kun Abie huomautti, että Afrikassa ei syödä vasemmalla kädellä (vaikka meillä oli aterimet), joten piti vaihtaa veitsi ja haarukka keskenään.

Tällä hetkellä löhöämme kotona ja alamme kohta katsoa elokuvaa, kun Nellillä on niitä muutama muistitikulla mukana. Meillä on myös sellainen netti, että saamme käyttää sitä ilmaiseksi yhdentoista ja seitsemän välillä yöllä, joten aiomme tehdä leffalistat kukin meistä ja ladata niistä kaikki. Siinä on meille ajanvietettä pitkiksi, pimeiksi illoiksi, kun ei voi liikkua ulkona hyttysten pelossa. Toisaalta, meillä on ollut täällä tosi hauskaa nyt kun pojat on täällä. Ne on melkoisia pellejä, joten koskaan ei ole tylsää. Molemmilla on myös hieman neitimäisiä piirteitä, mutta ne vain tekee näistä tyypeistä tosi hyvää seuraa. Ja niille vielä sattuu kaikenlaista, mistä voidaan heittää läppää pitkin päivää. Niinkuin aamupalalla, jossa söimme taas sitä meidän aika hyvää hiekkaleipää, Suraj selitti juuri jotain ja oltiin taidettu puhua syömisestä, kun se pureskeli pari kertaa tosi isosti ja yhtäkkiä kuului ihan mieletön räksähdysääni. Se tuli Surajn hampasta kun se taisi puraista johonkin isompaan kiveen. Ensin oli sellainen puolen sekunnin hiljaisuus ja sitten kaikki repes täysillä kunnon nauruun. Siinä sulle afrikkalainen aamiainen. Vähän ajan päästä mä löysin omasta leivästäni puutikun, eikä se ollu kauhean pieni. Vieläkään vatsa ei ole ryhtynyt lakkoon tai suurempiin protesteihin, mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Vaikka ensin tuntui siltä, että aika menee täällä ihan mieletömän hitaasti, sillä tuntu että oltiin eletty jo koko päivä, ja kello saattoi olla vasta kolme, mutta nyt kun ajattelee, että ollaan oltu täällä jo viikko, se tuntuu menneen aika nopeasti. Huomasin, että en ole kaiken muun selostuksen ohessa tainnut mainita ollenkaan meidän valkoista pikku ystäväämme "Pipanaa". (Saatamme äänestää vielä nimestä). Meillä on omalla pihallamme valkoinen vuohi, joka ensin aristeli meitä, mutta sitten siitä tuli meidän tyttöjen hyvä kavveri ja nyt se on kiintynyt poikiinkin. Kun saavumme kotiin, se juoksee meitä vastaan ja me taputamme sitä päähän. Se on valtavan söpö. Jos oleilemme kuistilla, se tulee siihen viereen tuijottelemaan meitä. Ensin annoimme sille nimeksi Pekka, mutta päädyimme tänään Nellin kanssa siihen, että se on tyttö. Sitten elokuvan katseluun...