Yhteys nettiin ja paljon päivitettävää...

20. syyskuuta 2011

Vilskettä ja kiristyneitä hermoja


Aluksi haluan pahoitella edellisen tekstin harhaanjohtavaa otsikkoa. Minulla oli hieman ongelmia netin kanssa, joten jouduin julkaisemaan sen hieman vajaana enkä ehtinyt lisätä asiaa siitä, miten poikien tulon jälkeen, taksikuskit ovat yrittäneet kiskoa meiltä ylimääräistä tai muuten korkeaa hintaa kyydityksistä. Tavallisesti maksamme taksikyydistä seitsemän dalasia, mutta eilen valtaosa kuskeista suostui heittämään meidät päämääräämme 150llä dalasilla. Emme tietenkään antaneet periksi ja pääsimme samalla halvalla summalla lopulta Westfieldiin. Huomatkaa myös päivämäärä. En ole päässyt nettiin muutamaan päivään, mutta olen kirjoittanut ahkerasti koneeni muitiin viime aikojen tapahtumia, joten saatte kerralla paljon luettavaa.

Sitten tästä päivästä. Kävimme ensi kertaa Banjulissa, eli pääkaupungissa. Tiet olivat paljon huonompia kuin asuttamallamme alueella. Auto pomppi ja tärisi kun kuski veivasi tien laidalta toiselle yrittäen välttää syvimpiä kuoppia. Ja koska oli satanut vasta samana päivänä, teiden päällä oli valtavasti ruosteen väristä vettä. Kun nousimme Autosta ulos huusimme pienen "abaraka" -kiitoksen ja aloimme vaeltaa kohti markkinapaikkaa.
Ihmisiä oli siellä aika lailla samanlailla kuin meidänkin kotikulmilla.Mutta markkinakojuja oli huomattavasti enemmän ja tavarat siellä oli selkeästi tarkoitettu enemmän turisteille. Kaikkialla oli hirveästi erivärisiä kankaita ja kaupat oli sellaisia ahtaita kuutioita, johon tungettiin katselemaan aikalailla samanlaisia vaatteita kun mitä Suomesta saa. Pojat oli ihan haltioissaan ja toisaalta, vaikka täältä näyttää saavan joitain merkkivaatteita huomattavasti halvemmalla kuin kotimaasta, niin itse en koe suurtakaan shoppailuhimoa kun en käytä merkkivaatteita ja muita löytyy Suome kirppiksiltä ihan yhtä halvalla. Pari paikallista vaatetta olisi kyllä kiva ostaa jossain kohtaa.

Illemmalla pojat lähtivät käymään Nellin ja Abien kanssa jalkapallomatsissa, mutta minä jäin kotiin kun pyykinpesu jäi pahasti kesken. Se oli ihan jees, kun sai olla muutaman tunnin rauhassa yksin kotona. Mutta sitten päätin lähteä käymään Ibramin marketissa ja päivä muuttui hieman synkemmäksi. En tainnut mainita siitä, että kun olimme käyneet viime perjantaina uimarannalla, kotiintullessamme saimme "ihailijan", vaikka vainoaja tuntuu enemmän oikealta nimeltä. Sellainen pienen korukojun omistaja tuli kauppaamaan meille tosi rumia rannekoruja ja me ei millään annettu periksi. Sitten se vaatimalla vaati, että se saa lahjoittaa meille korut. No, kun siitä ei tuntunut pääsevän sanoin, että voin ottaa sen, mutta se ei tarkoita mitään, en osta mitään, enkä ole velkaa mitään. Ja se sopi sille tyypille. Yritin olla kohtelias ja lahja lahjasta, joten annoin sille vastalahjaksi yhden pahanhajuisen näkinkengän, jonka olin löytänyt aiemmin. Sitten se seurasi meitä vielä niin pitkälle, että ajateltiin, että meidän täytyy mennä kodin ohi ja kävellä ties minne, ettei se saa selville missä me asutaan. Onneksi se kuitenkin luovutti niin hyvissä ajoin, että päästiin turvallisesti kotiin. No, tarina jatkui siis tänään kun menin yksikseni sinne markettiin, sillä yllätys yllätys, siellähän sama häiskä oli. Kutsumme sitä tyyppiä muuten "Riippakiveksi" Nellin kanssa. Se tuli siihen ja olin niin sekaisen pettyneessä mielentilassa, että sanoin ääneen "Oh, my God..." Yritin olla jollain tasolla kohtelias, mutta hyvin kylmä ja välinpitämätön, sillä se heppu ei edes näyttänyt aikovan ostaa mitään. Oli vaan hengaamassa.
No, sitten kun aloin tehdä ostoksiani, se äijä heitti Ibramille 50 dalasin setelin ja sanoi, että maksaa ruuistani. Sanoin, ettei tarvitse ja että maksan itse. Se sanoi sitten myyjälle, että maksaa puolestani ja sitten aloin sanoa entistä kovemmin, että minä maksan kyllä varmasti itse jokaisen kananmunan ja kylkiäisen, jonka tilaan. Se ei vaan meinannut uskoa ja siitä tuli väittely, jossa se hoki Ibramille, että maksaa ja minä hoin, että Ibram ei saa ottaa hänen rahojaan ja maksan itse. No, kaupankäynti raukesi siihen, että kananmunalähetti ei ollut vielä tullut, enkä saanut ostettua aamiaistarvikkeita. Sanoin, että palaan myöhemmin takaisin ja lähdin kotiin.
Kun olin matkannut vähän aikaa, kuulin askelia takaani ja käännyin katsomaan (olipa vaikea arvata, kuka siellä oli). No, hyvä ystäväni riippakivi tietenkin! Hermoni olivat kiristyneet aika lailla jo kaupalla, mutta nyt kuulin pieniä napsahdusääniä jossain pääni takaosassa. Odotin, että riippis tuli kohdalleni ja kysyin haluaako se jotakin? Se alkoi selittämään, miten minun ei tarvitse maksaa ostoksiani, koska annoin rahan jo myyjälle. Sanoin, että aion maksaa omat ostokseni kuitenkin. Sitten hän alkoi selittämään, miten todella halusi olla oikein hyvä ystäväni ja plää plää ja sitten (en ihan kunnolla muista mitä tapahtui) mutta minä vaan räjähdin. Aloin huutaa sille jätkälle keskellä katua ja selittää miten se ei voi olettaa, että täysin eri kulttuurista tuleva ottaa hyvällä tuollaisen roikkumisen jos kerran ollaan tehty Nellin kanssa selväksi että meistä se ei tunnu mukavalta. Se voi vilkuutta meille kojultaan kun kävellään ohi, mutta se ei voi tulla ja raahautua perässä koko kortteliväliä! Jossain kohtaa se alko puhua päälle ja vaan huusin "Listen!" (vaikka teki mieli huutaa turpa kiinni). Ihmiset ympärillä alko kattella kun se painu kasaan ja mä purin siihen turhauteneisuuttani ja kireää pinnaani. Kun rauhoituin se sano vaan anteeksi ja mä vastasin vähän sellaisella "whatever"-asenteella, mutta siitä jäi aika hyvä fiilis ja vaikka olin vihainen, olin onnistunut olemaan yllättävän kohtelias huutaessani (ei rumia sanoja). Uskon, että tein asiani aika selväksi. Katselin vähän aikaa, miten se riippakivi löntysti pois ja sitten uskalsin mennä omaan kotiini. (nyt siitä on jo useampi päivä ja aina kun painuteen porukalla ohi, niin se morjestaa meille, mutta ei edes yritä aloittaa pidempää keskustelua. Pojat nauraa, että viesti taisi mennä perille, mutta me kuljetaan kuitenkin aina vähintään kahden hengen porukalla varmuuden vuoksi, eli ei hätää).

Puhuimme kämppisteni kanssa siitä, miten on aika vaikea suhtautua näihin ihmisiin toisinaan, sillä se voi olla vain kulttuurikysymys, että täälläpäin porukka tuppaa olemaan hieman liian ystävällistä suomalaisen silmissä, mutta toisaalta kaikkea ei vain voi sulattaa, eikä paikallinen voi olettaa, että ulkomaalainen on sinut paikallisten tapojen ja tottumusten kanssa. Olen huomannnut myös, että siinä missä suomalaiset puhuvat aika kohteliaan oloisesti, täkäläiset tuppaavat hieman käskyttämään ja puhe on aika voimakasta. Voi siis olla, että pitää jättää kaikenmaailman lässyttäminen vähemmälle ja yrittää enemmän samaistua täkäläiseen tiukkaan ja selkeään puhetyyliin, että omatkin viestit menisi paremmin perille.


24.9.

Sataa ihan sikana! Ja se huomioon ottaen on ihme, että tänään meillä oli aika hyvin sähköä. No, nythän ne sähköt tosin meni taas, mutta me aletaan jo tottua tähän. Se on jännä miten iloiseksi voi tulla siitä, kun kuulee jääkaapinn hurahtavan päälle, sillä se on meillä äänimerkkinä siitä, että taas saadaan valoa ja tuulettimet päälle. Olisi tosi vaikea päättää kumman ottaisi mieluummin, sähkön päivällä vai illalla. Jos päivällä ei ole sähköjä niin on ihan sika kuuma kun tuulettimet ei toimi ja jos illalla ei ole sähköä, ei näe mitään. No, on meillä pari kynttilää, mutta ei niiden valossa istuminen paljoa lämmitä sydäntä, kun siitä tulee jokailtainen juttu.

Meillä alkoi viimeinkin se harkka! Ai että oli mahtava käydä tutustumassa pääkeskustassa toimivaan sosiaalisen hyvinvoinnin yksikköön, joka vastaa kaikkien sosiaalityömuotojen toimnnasta ja verkostotyöstä. Kun pojat tekee töitä projektissa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan, me tutustutaan Nellin kanssa koko systeemiin ja päätetään sitten mikä ala kiinnostaa eniten ja päätetään sen jälkeen minne halutaan sijoittua. Ihmiset paikan päällä oli mahtavia ja ne selitti tosi hyvin meidän mahdollisuuksiamme ja omaa toimintaansa. Ensi maanantaina alkaa kunnon hommat ja päästään käsiksi tähän työhön. Toisaalta vähän jännittää kun meille tehdään nyt näemmä jokin testi koko sosiaalisentyön toiminnasta ja sen rakenteista Gambiassa tai jotain, eli täytyy yrittää tsempata tosissaan. Kaikki on alkanut sujua aika kivasti viime aikoina ja puhuttiin siitäkin Nellin kanssa, että on mukavaa olla välillä kotona, kun aina ollaan menty Abien tai jonkun muun johdolla jonnekin (yleensä shoppaamaan) ja sellainen juoksentelu ei vaan aina jaksa innostaa.

Eilen käytiin taas rannalla ja se oli mukavaa. Tällä kertaa siellä oli enemmn väkeä kun viimeksi ja yhdellä tyypillä oli hevonen jota se talutteli siellä. Hari halusi välttämättä ratsastaa sillä. Eikä riittänyt, että omistaja olisi taluttanut sitä, kun Harin piti saada ratsastaa yksin ja nopeasti kuin joku intiaani. Kun se sai heviseen vauhtia, se ei saanutkaan ohjattua sitä ja molemmat katosi mäen taakse. Hevosen omistaja lähti juosten niiden perään kahden tyypin kanssa ja me naurettiin rannalla. Kyllä ne sai sitten karanneen parivaljakon turvallisesti takaisin. Huomenna olisi tarkoitus mennä kirkkoon meidän autokuskin kanssa, mutta se ei ole vastannut lähettämääni tekstiviestiin, joten saa nähdä päästäänkö lähtemään. Ollaan muuten huomattu Nellin kanssa että täällä on yllättävän paljon kristillistä toimintaa. Lähinnä katolisen tai babtisti-kirkon, mutta voisi olla mukava yrittää tutustua siihen vähän paremmin. En muistakaan olenko maininnut tästä aiemmin, joten älkää pahastuko, jos satun toistamaan itseäni. Täällä yksi mahtavimpia kokemuksiani tähän asti on ollut ylistyskuoro, jonka laulu kaikuu joskus pimeällä. Siitä on tullut niin hieno "Afrikka-tunne" kun makaamme Nellin kanssa moskiittoverkon alla ja kuuntelemme, miten täysin pimeässä ja kuumassa Afrikan ilmassa kaikuu mahtavasti tummien naisten laulamana "Halleluja!" ja sitä rytmittää mieletön määrä rumpuja. Tuntuu, että laulajia on satoja ja ne laulaa varmaan kymmenäänisesti. Ei mitään hajua, mistä päin laulu tulee, mutta se kajahtelee aina välillä ja joskus sitä jatkuu niin kauan, että me ehditään nukahtaa, ennen kuin ne lopettaa. Se on tosi hienoa. (Ah, sähköt tuli takaisin! Tuuletin pelaa taas!)

Ai niin! Meillä on vähän haasteita kotona, sillä me tytöt yritetään ajatella hygieniaa ja ihan sellaisia maalaisjärjen perusjuttuja, mutta sama ei tunnu pätevän näihin Nepalilaisiin asuinkumppaneihimme. Tänään ne innostu ajatuksesta, että ne hankkii meille kotiin elävän kanan! Siis kanan, jota voidaan pitää takahuoneessa ja tehdä siitä lihaa kun se lakkaa antamasta meille riittävästi munia! No, se munajuttu oli vitsi, mutta vaikka ne olisi tehnyt sitä Nepalissa kuinka monta kertaa vaan ja osaisivat tappaa ja valmistaa kanan vaikka sadalla eri tavalla, niin tänne EI tuoda elävää kanaa! Me pidettiin pitkä sessio poikien kanssa ja tehtiin selväksi, että jos ne välttämättä haluaa tuoretta kanan lihaa, niin ne saa hankkia sen paikasta, jossa se laitetaan lihoiksi jo ennen kuin ne tuo sen kotiin. Piste.
Tänään selvisi muuten yksi kulttuurisidonnainen juttu: jokaisen kuun viimeinen lauantai on kansallinen siivouspäivä ja liikkeet ei aukea ennen yhtä. Samalla kaikilta odotetaan, että kukaan ei poistu kotoaan ennen tuota kellonlyömää. Jos ei ole mitään siivottavaa, voi vain olla, kunhan on kotona. Ei siitä vankilaan joudu, jos lähtee käppäilemään, mutta sellainen jännä juttu nyt tuli vastaan.