Nyt on jo neljäs ilta jolloin istun Gambiassa, paikassa, jota kutsun tällä hetkellä kodikseni. Muuksi sitä ei voi oikein kutsua, sillä meillä ei ole osoitetta (ei ole näemmä mitään kadun nimi-systeemiä tai alonnumeroita). Syy, miksi en ole päivittänyt aikaisemmin, vaikka asiaa on ja tulee hirveästi, johtuu siitä, että en ole päässyt koneelle. Läppärini akku ei ole kestollaan pilattu, vaikka tähän mennessä melkein kolme tuntia on tuntunut pitkältä ajalta viettää näytön ääressä. Meillä katkeaa sähköt monta kertaa päivässä ja tähän mennessä on ollut lähestulkoon harvinaisempaa, että tulee virtaa kuin että istumme pimeässä. Ja sähköä on toden teolla alkanut arvostamaan: viikon keskilämpötila on ollut n.32 astetta, välillä enemmän ja sunnuntaiksi on luvattu mukavaa ja kevyttä 36 astetta. Juuri tällä minuutilla kun kirjoitan, virtamme katkesi kolmannen kerran tänä iltana ja ainoa valo tulee kannettavani ruudusta. Yöaikaan virtaa arvostaa eniten, sillä nukkuminen on aika tuskallista näissä lämpötiloissa, jos taloon kuuluva sähkötuulettimemme vain seisoo härnäten meitä, liikahtamatta. Viime yö kuului näihin. Emme voi pitää edes ikkunaita auki, vaikka ilma saattaisi olla viileämpää, sillä täällä tulee yöaikaan sellaiset monsuunisateet, että vesi tulee sisälle. Tälläkin hetkellä salamoi ja sataa. Toisaalta ihan upeaa katseltavaa, mutta joka paikkaa pitkin valuva hiki latistaa tunnelmaa jonkin verran, eikä suihkusta ole kuin muutama hassu minuutti. Toivottavasti sana "suihku" ei herätä liian ylellistä mielikuvaa, sillä sitä se ei ole. Seisomme vuoronperään pienen lirun alla peläten, että se loppuu ennen kuin saamme huuhdottua shampoon hiuksista pois.
Ruoanlaittoon sähköt eivät vaikuta, sillä kokkaamme ruokamme kaasuhellalla. Kaasu pitää ostaa ja hoitaa itse - tietenkin. Ruokavalikoimaan sähkö taas vaikuttaa enemmän, sillä emme voi ostaa mitään mikä vaatii jääkaappisäilytyksen, sillä vaikka omistamme kyseisen vempeleen, siitä ei ole hyötyä sähkökatkosten aikana. Ruoan hankinta ja pakkaus on ollut aika erikoinen kokemus: meillä on lähikauppa, joita samanlaisia löytyy tusinoittain tästä lähialueelta. Se on kuin avonainen vanha ja likainen pieni huone, tai varasto, jossa on tarjolla perus arjen juttuja. Meidän lähikauppiaamme on Ibram tai Abraham. Molemmat tarkoittavat samaa, mutta lausuminen riippuu pohjakielestä. Asiointi on yllättävän helppoa, vaikka vähän epäilemme että Ibram ei osaa englantia kuin muutaman sanan.´, (tai sitten hän on aika ujo). Niin, siitä ruoasta! Vesi on pakattu todella erikoisesti 500dl pusseihin. Sisältö kuuluu juoda puremalla reikä yhteen pussin kulmaan ja imeä. Leipä lojuu odottamassa ja niitä käännellään, kosketellaan ja sitten kietaistaan oston tapahtuessa vanhaan sanomalehteen. Täällä syödessämme, ei ole oikeastaan väliä, mitä se on, mutta aina välillä jotain kovaa rouskahtelee hampaiden välissä ja olemme Nellin kanssa tulleet siihen lopputulokseen, että kyseessä on hiekkaa. Jeps, meidän kaikki ruokamme on maustettu pienellä määrällä hiekkaa.
Olemme oppineet matkustamisen saloja parin viime päivän aikana ja alamme olla Nellin kanssa valmiita kulkemaan ilman saattajaa, vaikka täkäläinen väkin onkin hyvin ystävällistä ja auttavasta, joten varmasti iana saisimme saattajan. (Eilen illalla ollessamme kaupassa, asioinnissamme auttoi sellainen mies jonka nimi oli "Savage". Hän antoi puhelinnumeronsa ja sanoi, että voimme soittaa hänelle milloin vain jos tarvitsemme apua tai haluamme oppaan päiväreissuillemme). Täällä liikutaan joko jalan, pyörällä tai takseilla. Takseja on kolmen laisia: turistitaksit vievät aikalailla minne vain ja ovat yksityisempiä, mutta hieman kalliimpia. Tosin niissäkin voi keskustella hinnasta. Pikkutaksit ovat henkilöauton kokoisia, mutta ne tungetaan täyteen kuin pienet bussit. Jokainen voi nousta kyytiin mistä vain ja sanoa määränpään, maksaa ja hypätä pois. Porukkaa lappaa oman matkan aikana ulos ja sisään ja mikä matka tahansa maksaa saman 7 dalasia (eli noin 25 senttiä). Sitten on vielä omat suosikkini isot taksit, jotka ovat käytännössä minibusseja, haloamassa käsiin ja ne lastataan vielä enemmän kukkuroilleen. Aina on tilaa uudelle matkustajalle vaikkei mahtuisi hengittämään. Kyydissä on nuori poika tai tyttö, joka huutelee ikkunasta ihmisille taksin määränpäätä ja jos kiinnostaa voi hypätä kyytiin. Mutta vaikka täällä on ihan sika karua, ja siitä haluan kertoa vielä lisää, niin on tää myös mykava kokemus. On tosi hienoa nähdä niin erilainen maailma. Nyt käyn laittamassa kattilan katon vuotokohdan alle ja painun pehkuihin. Oli pitkä päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti