Koko poppoolla helteeseen

Eilinen oli tähän mennessä paras päivämme Gambiassa, tai ainakin omasta mielestäni. Ystävämme Abie vei meidät rannalle. Lähdimme aamulla Abien merkistä ja kuljimme ensimmäistä kertaa kahdestaan paikallisella taksillla. Huutelimme vain "Westfield!" ja monet kuskit kysyivät, haluammeko koko päivän Banjul kierroksen, mihin olisi näemmä löytynyt enemmän kuskeja, mutta sitten saimme käyttöömme auton, joka vei meidät määränpäähämme. Näimme Abien ja jatkoimme toisella taksilla suoraan rannalle, jonne osaamme nyt itsekin mennä, joten tästä lähtien käymme siellä paljon!
Taksin käyttö oli hieno kokemus meille molemmille. Kun huomasimme vihdoin hahmottavamme kaupunkia ja tiesimme koko ajan, missä mennään, oli tosi helppoa ja luottavainen olo omasta liikkumisesta. Kun nousimme taksista heitimme ylävitosia riemunkiljahdusten saattelemana. Kyllä siinä muutama sivustakatsoja tuijotti, että mitä ihmettä?

Meren ranta oli suuuri ja yllättävän autio. Oli tosi mahtava vaan juosta pitkin rantaviivaa, eikä siellä ollut kuin muutama ihminen. Abie kertoi, että monet käyttävät eri rantoja, joten tuosta tulee ehdottomasti meidän suosikki. Aurinko paistoi ja hiekkaa oli joka paikassa. Silloin ei tietenkään välittänyt siitä, mitä ongelmia sen poissaamiseen tulisi, kun meillä on aika rajatusti vettä, mutta ainakin nautittiin. Abie istui rannalla koska ei osannut uida, vaikka uskaltautui silti meidän kanssamme veteen. Aallot oli valtavia! Oli mahtava juosta kohti ulappaa ja heittäytyä itsensä korkuisen aallon vietäväksi. Abie kyllä katseli vähän sillä ilmeellä, että siitä tuntu varmaan vähän oudolta käyttäytyä niin lapsellisesti. Sitten me innostuttiin keräämään näkinkenkiä, joita oli ihan sikana! Ja minkä kokoisia. Ei löydy kyllä samanlaisia Yyterin hiekkarannoilta. Loppupeleissä oltiin uimassa joku kolme tuntia ja yritettiin kyllä laittaa koko ajan lisää aurinkorasvaa, mutta hiekka hiersi käsivarsissa ja välillä innostui liikaa meren viileydestä, että jälkikäteen olkapäät vähän punotti molemmilla. Mutta ahkeraa toimintaa aftersunin kanssa ja hyvältä vaikuttaa.

Loppuillasta katsottiin elokuvaa ja yritettiin sinnitellä valveilla siihen asti, että lähdetään hakemaan poikia lentokentältä. Istuttiin pimeässä ja kuumassa, kun sähköt meni taas ja ainoa valomme oli tietokoneen näyttö. Meidän piti mennä ohjaajamme Haddyn autokuskin kanssa lentokentälle niin, että ollaan paikalla vähän ennen poikien konetta, joka laskeutui siinä puoli yhden aikaan yöllä, mutta kuskilla ei ollut tietoa siitä, moneltako kone laskeutuu, joten hän tuli aikaisemmin ja me heräsimme hänen soittoonsa, jossa hän vain kyseli missä olemme ja tulemmeko ulos vai emme? Molemmat oli ihan sekaisin ja mä vaan vastailin että: jees, jees, we come, eikä mulla ollu edes mitään hajua siitä kuka langan toisessa päässä oli. No, soitettiin siinä samalla sille meidän poliisi-kaverille ja se ihmetteli miksei olla soitettu aikaisemmin, mutta toivotteli kuitenkin tervetulleeksi lentokentälle. Saatiin pojat turvallisesti kotiin ja mentiin nukkumaan. Samalla matkalla meille selvisi, että taksikuskimme oli kristitty ja sovimme, että hän vie meidät ensi viikon sunnuntaina kymmenen messuun. Aivan mahtavaa! Olen palanut halusta päästä osallistumaan afrikkalaiseen messuun niin kauan kuin jaksan muistaa. Yöllä oli kovin ukkosmyrsky ikinä! Tai ainakin tähän mennessä. Vettä tuli jo silloin kun katseltiin leffaa niin paljon,, että ei kuultu mitään vaikka koneen äänet oli täysillä. Ihan kun isoja kiviä olis satanu hulluna alas taivaalta ja yöllä ukkonen tuli ihan päälle. Aina kun välähti, sitä seurannut jyrinä tuntu ihan siltä, että koko talo olis tärissy.

Nyt on sunnuntai ja olemme opettaneet pojille hieman asioita, joita olemme itse kohdanneet täällä, kuten taksikäytäntöjä, ostosten tekemistä jne. Nyt on aika leppoisaa. Paistoimme aamupäivällä ison kasan lettuja ja kilistelimme paikillista limpparia Vimtoa. Hari ja Nelli on päiväunilla ja minä datailen Surajn kanssa sähkötuulettimen vieressä. Tänään olemme menossa Abien synttäreille, jotka pidetään illemmalla. Tiedossa ainakin kakkua ja uusia afrikkalaisia tuttavuuksia. (ette voi arvata miten paljon mun päästä tuli hiekkaa kun yritin pestä sitä aamulla tavoitteena olla vähän siistimpi synttäreillä.) Käytyäni tänään vessassa, huomasin, että paikallinen bakteeritaso alkaa ottaa yliotetta ja vetää vatsaani löysälle. Toivotaan, että se on nopea ja ohimenevä juttu. Olemme puhuneet Nellin kanssa siitä, miten meitä luultavasti pelottaa täällä se, että sairastumme, sillä sairaanhoidontaso on hyvin alhainen verrattuna Suomeen. Ohitimme erään "klinikan" mennessämme ostoksille pari päivää sitten ja sanonpa vaan, että mieluummin antaisin itseäni hoidettavan vaikka jossain suomalaisessa romuvarastossa. No, eipä tässä auta muu, kuin yrittää olla mahdollisimman tarkka siitä mitä syö, muistaa oma hygienia ja käsienpesu ja tärkeimpänä rukoilla, että Jumala huolehtii vaikka saatavilla ei olisikaan Suomeen verrattavaa lääkehoidollista tasoa. On kuuma.